keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Hattaraa ja yksisarvisia

Jokaisessa maassa on hyvät ja huonot puolensa. Australian ehdottomiin bonuksiin kuuluu se, että moni yhdysvaltalainen firma lähettää tänne nettiostoksia. Parhaimmillaan vielä ilman postikuluja.



Olen haaveillut yksisarvissiveltimistä ja koska tänne tulin muutaman matkasiveltimen kanssa, oli ihan perusteltua hankkia itselleen Tarten yksisarvissiveltimet. Olen katsellut vastaavia siveltimia eBaysta. Setin saa kokonaisuudessaan reilusti alle kympillä. Mikään niistä väriyhdistelmistä ei ole kuitenkaan täysin iskenyt. Ne on näyttäneet liikaa yksisarvisen oksennukselta. Kun näin nämä, tiesin että tässä ne on.




Settiin kuuluu viisi sivellintä, joista kolme on kasvoille ja kaksi silmille. Karvat on synteettisiä, joten sopivat erityisesti voidemaisille tuotteille. En ole vieläkään vakuuttunut, että on olemassa oikeasti hyviä puuterimaisille tuotteille tarkoitettuja synteettisiä siveltimiä. Puuterisiveltimen kanssa olen nyt tehnyt poikkeuksen. Kuolailin paikallisessa Sephorassa Kat Von D:n superpehmeää synteettistä puuterisivellintä. Olin jo valmis kokeilemaan synteettistä sivellintä puuterin kanssa, mutta esteenä oli Kat Von D. Tämän pakkauksen myötä olen päässyt kokemaan, että kiinnityspuuterin kanssa synteettinenkin on ihan jees.




Samaan tilaukseen otin myös pienen kokeilusetin ja kerrankin bb-voide sävyltään Light ei ole ihan liian tumma, vaan juuri sopiva! Tuoksut on tosi vahvoja ja muistuttivat luonnonkosmetiikan ödöörejä. Niinpä sitten selvisi, että Tarte ainakin mainostaa luonnollisuuttaan. En sitten tiedä mitä se oikeasti tarkoittaa, mutta täytyy tutustua lisää.

Mites nuo siveltimet, tykkäättekö?

2 kommenttia:

  1. Voi apua noi siveltimet :'D näyttää kyllä ihan just sun siveltimiltä! Näillä jos ei ala mököimpänäkään aamuna hymyilyttämään niin sitten ei millään :D

    VastaaPoista