keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Meikkilaukun sisältö

Pakkaaminen ei ole mun juttu, sen olen jo paljastanut. Tämä valitettavasti koskee myös työjuttuja. Teen työkamojen pakkauksen aina edellisenä päivänä, koska silloin mulla on aikaa tuskailla. En tiedä mikä siinä ottaa niin koville, mutta olen ryhtynyt pitämään meikkilaukkuani valmiiksi pakattuna. Näillä jutuilla pääsee todella pitkälle ja jos tiedän tarvitsevani jotain erikoisempia juttuja, voin vain heittää ne mukaan.


Laukkuna toimii tällä hetkellä Zoevan meikkilaukku. Hinta-laatusuhde on todellakin kohdallaan, vaikka ei tämä mikään elämänmittainen kumppani takuuvarmasti tule olemaan. Joitain puutteita kuten olkahihna laukussa on, mutta 45 euron hinta ei oikeasti ollut kamala verrattuna muihin vastaaviin (ja kokemuksen mukaan turhan lyhytikäisiin) kilpakumppaneihinsa.

Laukku ja sen erilaiset lokerot on pelastaneet mut nyt monelta hiustenrepimiseltä. Kun laukussa on vain tarvittava ja jokaisella asialla on paikkansa, on paljon mukavampi työskennellä kuin kaivaen sitä ripsiväriä erilaisista pikkupusseista ison kassin sisällä.

Laukussa on kolme isoa vetoketjulla suljettavaa osastoa. Ensimmäinen "aukeama" näyttää tältä:


Ensin vastassa on huulituotteet ja muutama silmämeikkikynä. Huulituotteissa mukana on aina muutama nudehko, kirkas punainen ja joku kirkkaampi väri. Make up storen Candy on luonnollisista kynistä mun yksi ehdoton suosikki. Värilogiikka huulipunissa on ns. perussävyihin painottuva. Jos sitä kirkasta pinkkiä kaivataan, niin voin käyttää rajauskynää ja pehmentää jälkeä värittömällä punalla.


Aukeaman toinen sivu (melkein kuin kirjaa lukisi!):


Pohjameikkiin liittyviä tuotteita. Ehdottomina tuotteina Make up for everin vihreä pohjustusvoide, Macin oil control lotion sekä Urban decayn oil slick ja all nighter -kiinnityssuihkeet. Mukana myös peitevoidepaletti ja korostus-/varjostuspaletti.


Seuraavalla aukeamalla on mukana aina kulkeva Grimasin meikkivoidepaletti. Usein ei tiedä missä sävymaailmassa tuleva asiakas liikkuu, joten pitää kyetä varautumaan. Vaaleimpia sävyjä löytyy myös pullosta erilaisissa koostumuksissa, niitä otan monesti mukaan muutaman lisäksi, mutta tällä pärjää todella pitkälle.



Sleekin mattes-paletit syrjäyttivät kätevyydellään muutaman muun luomiväriviritelmän. Näistä kahdesta mattapaletista löytyy kaikki, mitä voi perusmeikkiin tarvita. Mukana myös ripsiä.


Seuraava viritelmä on yksi laukun heikkouksista. Tässä on selkeästi ajateltu sitä, että siveltimet kuuluisi pitää tässä, mutta se olisi lähinnä outoa. Kuminauhat saavat siis pitää paikallaan kaikkeaa pientä ja tärkeää. Duon ripsiliima, pienikokoinen vedenkestävän meikin puhdistusaine mm. vahinkoja varten, MUFEn Aqua brow -tuubit, väritön puhjustustuote, ripsientaivutin ja yleensä myös vedenkestävä ripsiväri.


Sitten tärkeä säläaukeama. Sisältää mm. sivellinpakkauksen ja puhdistustuotteita.


Tässä kohtaa Zoevan laukkua oli kolmeen osaan pilkottu muovitasku. Minä näppäränä ratkoin jakavat tikit irti ja tein tästä yhden ison taskun. Sopii tällaisenaan paljon paremmin minun käyttööni. Saan taskuun nyt oman magneettipalettini, joka sisältää valikoituja poskipunia, korostustuotteita, varjostuspuutereita ja mm. kimaltavia luomivärejä.

Taskusta löytyy myös Macin Strobe liquid, puhdistustuote alkupuhdistukseen/korjailuun, nenäliinoja, vanulappuja, hajusteettomia puhdistuspyyhkeitä ja vanupuikkoja. Kaikki nätisti Minigrip-pusseissa! Pussit vähentävät pakkauksien vievää tilaa, pitävät tuotteet siistinä ja esim. puhdistuspyyhkeet pysyvät kosteana sulkumekanismin ansiosta.

Täältä taskusta löytyy myös pienet sakset ja ihan liian monet pinsetit.


Viimeisimpänä, mutta hyvin tärkeänä on verkkotaskut. Nämä pitävät sisällään kevyemmän puuterin, puuterijarrupuuterin, kosteussuihkeen, kosteusvoiteen ja kynänteroittimen. Teroitinkin kulkee aina minigrip-pussissa, se vasta kamalaa onkin kun terotin lävähtää laukkuun!

Menossa mukana myös käsidesi (jota täyttelen isommasta pullosta), desinfiointipyyhkeitä ja vippoja. Puhdistustuotteet on tosi tärkeitä pitää mukanaan, koskaan ei tiedä mitä meikkipaikalta löytyy ja mitä ei löydy. Hygieniasta en kuitenkaan tingi.

Sellainen laitos. Paljon on tavaraa, mutta kuitenkin yllättävän vähällä pärjää! Olisko seuraavaksi hiuskassin vuoro?

2 kommenttia:

  1. Laukku näyttää täydelliseltä. Viime kesänä mulla oli juuri tällainen hakusessa. Ostin sitten Make up foreverin yhden laukun. Mistä sä oot tällaisen ihanuuden löytänyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkään kuolasin yhtä make up for everin laukkua, mutta jotenkin silloin kun rahaa oli, se oli aina loppu! :D Tämä on saksalaiselta Zoevalta https://www.zoeva-shop.de/en/makeup-tools/bags/makeup-tote-zoe-bag/a-8000357/

      Poista

Uusin

Perfektionismin loppu

  Pefektionismi sanana herättää monesti hyvin erilaisia tunteita. Joillekin se aiheuttaa vilunväristyksiä, sillä he kokevat, että kun ihmine...