keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Kosmetiikkabloggaajien joulukalenteri - luukku 23


Tervetuloa joulukalenterin toiseksi viimeiseen luukkuun! Edelliset luukut löydät täältä. Viime vuoden tapaan minun luukkuni on omistettu erityisesti valon vähyyden kanssa kamppaileville (kosmetiikka)bloggaajille.

Viime vuoden juttu keskittyi vähällä tekemiseen eli kameran oman salaman hyödyntämiseen. Moni on kuitenkin hankkinut jos jonkinlaista laitetta, niin tällä kertaa ajattelin keskittyä ulkoisen laitteen kanssa kuvaamiseen.

Kuulen usein, että keinovalo pilaa kuvat tai ei koskaan ole luonnonvalon veroista. Mitäs sanotte näistä?

Keskellä pimeintä kevätiltaa ikuistettu "kevätaurinko".
Salamavalolla luotu auringonlasku
Joko vakuutuit?

Mennäänpä eteenpäin siihen tuotteiden kuvaamiseen (samat periaatteet pätevät, vaikka kuvattavana olisivat ihmisen kasvot!).

Kosmetiikkapiireissä suosituksi laitteeksi on muodostunut Falcon Eyes -rengasvalo ja sainkin valon Helenalta  lainaan. Samat periaatteet luonnollisesti pätevät niin salamavaloilla (jotka välähtävä nopeasti) tai Falcon Eyes -rengasvaloa vastaavilla valoilla (jossa valon näkee koko ajan), tämäntyyppisissä laitteissa on etuna (salamavaloon nähden) se, että koko ajan näkee mihin valo osuu ja miltä se näyttää. Tehot vastaavasti eivät vastaa nopeasti välähtäviä salamoita ollenkaan. Kummassakin on puolensa,  valo on kuitenkin aina valo ja sitä kannattaa opetella hyödyntämään.
Rengasvalon perusajatus on tuottaa "varjotonta" ja tasaista valoa. Pääsääntöisesti rengasvalo asetellaan niin, että kameran linssi kuvaa renkaan sisältä. Kas näin.


Tältä se näyttää OPIn Bond-lakka mallina - kultainen ja pimeys on aina jouluista, eikö? :D Kuva jää hieman tummaksi, vaihtoehdot:
1) Lisäät suljinaikaa -> mitä pidempi suljinaika on, sitä enemmän kuva valottuu. Saatat tarvita jalustaa tai muuta tukea.

2) Suurennat aukkoa (mitä pienempi luku, sitä suurempi aukko). Sama juttu kuin ihmissilmässä: Kun valoa on paljon esim. aurinkoisena päivänä, pupillit ovat tosi pienet. Kun taas pimeällä rämmit kotiin, pupillit ovat hurjat lautaset, koska yrität hyödyntää kaiken olemassa olevan valon.

3) Voit suurentaa ISO-lukua. ISO-arvo muuttaa kennon herkkyyttä hyödyntää valoa. Ikään kuin lisäät tai vähennät kokonaisvalotusta.

4) Siirrä valo lähemmäs kohdetta.



Valoa on siirretty puoleen väliin siitä, missä se äsken oli. Huomaa mikä ero, vaikka mitkään kameran asetukset tai itse valaisin ei ole vaihtunut. Jos enemmän katsotaan tätä suoraan kamerasta tulevaa valoa (myötävalo!), niin tämähän on melkein sama kuin käyttäisi kameran omaa salamaa. Myötävalo latistaa ja peura ajovaloissa -fiilis on valmis. Ei imartele kuin korkeintaan tätä Bond-pulloa.


Mitäs sitten?  Käännetään valoa niin ettei se tule suoraan kameran suunnasta tai suoraan oikealta tai vasemmalta sivulta.


Näin saadaan luotua muotoa kohteeseen, olipa kohde kasvot tai lakkapullo.


Edelleen kohde on kuitenkin vähän tumma. Olisi varmaan kiva nähdä edes etiketti?
Lisätään valkoinen pahvi.


Tällä on tässä tapauksessa kaksi etua:
1) Pahvi heijastaa rengasvalosta tulevaa valoa myös varjopuolelle.

2) Peilipintainen pullo heijastaa kaiken ympäriltään, tällöin se heijastaa myös valkoista pahvia ja vaikutus on vieläkin suurempi.


Entäpä jos haluaisi lisätä kolmiulotteista vaikutusta? Siirretään pahvi esim. vastakkaiseen suuntaan varsinaiseen valoon nähden.




Nyt alkaa näyttää jo ihan kivalta, mutta mites se etiketti?
Otetaan mukaan toinenkin pahvi.


No niin! Nyt kehtaa jo kuvaa esittää. Joku tarkempi vois häiriintyä siitä, että rengasvalon muoto heijastuu pullosta tai siitä, että valon ja varjon raja on hyvinkin tarkkarajainen.


Sitten voidaan vähän askarrella. Otetaan esiin (valkaistua) leivinpaperia tai kaavapaperia ja teipataan sitä löyhästi kiinni valon ulkokupuun. HUOM! Falcon Eyes -rengasvalon tyyppinen jatkuva valo tuottaa paljon lämpöä, joten paperin kiinnittämisessä kannattaa olla tarkka. Pahimmillaan kuumentuessaan paperi voi syttyä palamaan. Ei kannata jättää vartioimatta tai pitää valoa kovin pitkään päällä.


Huomaatteko kuinka rengasvalon rengas hävisi ja valon ja varjon raja on paljon liukuvampi (pehmeämpi)? Tietysti valon edessä oleva paperi vähän syö myös valotehoa, koska valo käyttää osan energiastaan paperin läpi kulkemiseen.

Tuotteita kuvatessa ihan miellyttävä tapa on laittaa valo suoraan tuotteen yläpuolelle. (Havainnekuva alempana)


Niin kuin näin: Tässä näette myös paperiviritelmän. Paperi on riittävän kaukana itse valonlähteestä ja toinen pää on kiinnitetty kuvaustaustana toimivaan tuoliin ja toinen pää valon muovikupuun, joka ainakaan tämän kuvauksen aikana ei kuumentunut.


Lisätään vielä pahvi tuttuun tapaan kameran toiselle puolelle. Tadaa!


Voishan tätä hioa loputtomiin, mutta blogikuvien ei mun mielestäni täydy olla huippuunsa hiottuja. Samaa muuten kannattaa miettiä kuvan ja valon värien kanssa. Tietysti on tilanteita, joissa mahdollisimman "oikea" väri on todella tärkeää, mutta tarvitseeko vaikkapa shampoopullon olla tismalleen "oikean" värinen vai voiko valkotasapainolla ja valon värillä muokata kuvan tunnelmaa?

Loman voikin käyttää sitten valon kanssa kokeiluun!

Huomisen luukkua varten kannattaa palata tänne takaisin ja vilkaista myös muiden osallistujien blogit, luukku on monessa erilainen. :)

Edelliset luukut löytyvät täältä:

  1. luukku Siamese Lipstick
  2. luukku Ripsarit Poskilla
  3. luukku Miss Aria ja One Of Beauty’s Daughters
  4. luukku Riikka Amalia
  5. luukku Pitkät kynnet
  6. luukku Levoton tyttö
  7. luukku Kahvia ja kosmetiikkaa
  8. luukku The Diary of a Shopaholic ja Neiti Minttukihara
  9. luukku Keyword: love ja Beauty Highlights
  10. luukku Dioriina ja Fani’s Nails and Life
  11. luukku Kultainen Kynsilakka ja Hannamaria
  12. luukku Eyeshadow and Flame ja Lazy Dynamite
  13. luukku Murmis paklailee ja Ria G – Beauty Blog
  14. luukku Dazzling Glow
  15. luukku DIXI ja Mennen ja tullen
  16. luukku Kvartsiharakka ja Blinger shimmer
  17. luukku Charming Nails
  18. luukku In this part of town
  19. luukku Siniviuhka ja Magicbunny
  20. luukku Wasting Lifestyle ja Juille’s
  21. luukku Better Nail Day
  22. luukku Hetkessä

8 kommenttia:

  1. KIITOS IHAN TSILJOONA KERTAA! Todella, todella hyvä ja tarpeellinen postaus, sun vinkeistä saa aina niin hyvin olennaisen irti! ^__^ Ihanaa joulua sulle ♥

    VastaaPoista
  2. Kiitos taas vinkeistä! Ihanaa joulua. <3

    VastaaPoista
  3. Tässä oli paljon hyvää tietoa tällaiselle valaistusongelmien kanssa ikuisesti kamppailevalle, kiitos:)

    VastaaPoista
  4. Ihan huippuhyviä vinkkejä, kiitos näistä! :) Ja ihanaa Joulua <3

    VastaaPoista
  5. Tää oli mielenkiintoinen postaus, kiitos :)

    VastaaPoista
  6. Tosi mielenkiintoinen postaus, kiitos! :-) Laitan kirjanmerkkeihin heti.

    VastaaPoista
  7. Loistavia vinkkejä! Kiitos ja ihanaa joulua <3

    VastaaPoista
  8. Tosi hyvä postaus, tästä sai hyviä vinkkejä!

    Ihanaa joulua :)

    VastaaPoista

Uusin

Perfektionismin loppu

  Pefektionismi sanana herättää monesti hyvin erilaisia tunteita. Joillekin se aiheuttaa vilunväristyksiä, sillä he kokevat, että kun ihmine...