sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Näillä räjäytetään finnit


Sain keväällä valita itselleni Lieracin Prescription-sarjasta muutaman tuotteen. Tuotteet on tarkoitettu aikuiselle, epäpuhtauksista kärsivälle iholle. Minulla kun näitä iho-ongelmia on, ei tarvinnut kauaa miettiä.


Toinen on epäpuhtauksia kuivattava, kaksiosainen tiiviste (kuten Lierac itse sanoo). Pienen pullon pohjalla on sakeaa "liejua" ja yläosa on kirkasta nestettä. Pumpulipuikko kastetaan pohjaan asti, jolloin kumpaakin tulee matkaan. Sitten vaan töpötellään tuote finnien päälle. Tuotteesta jää valkoinen jälki, joten sitä suositellaan käytettävän yöllä.


Sisältö näyttää tältä. 


Minä kärsin erityisesti ihonalaisista paiseista, joita ei saa oikein millään kuriin. Turhautuneena ja kosmetiikan väärinkäyttäjänä tuskastuin erääseen tällaiseen kumpuun ja sivelin siihen tavalliseen tapaan the Body Shopin laimennettua teepuuöljyä ja vielä tökkäsin päälle Lieracin tököttiä.

Aamulla odotti yllätys, nimittäin epäpuhtaudet olivat tulleet ihon pinnalle ihan oikeaksi finniksi. Voitte varmaan kuvitella kuin outoa on iloita finnistä, mutta ulos pulpahtaneet finnit eivät ole yhtään niin sitkeitä kuin ihonalaset finnit! Tällä yhdistelmällä sai siis räjäytettyä koko homman.


Toinen kokeilemani tuote oli saman sarjan puhdistusneste, joka oli mulle vähän turhan tuju. Toimi kuitenkin tuolla talouden toisella kärsijällä. Punakat epäpuhtaudet rauhoittuivat hetkessä.


Lierac-tuotteet saatu.

2 kommenttia:

  1. Pitänee hankkia tämä puhdistusneste, nyt on hehkuttanut niin moni!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erityisesti toi pikkupurkki TBS:n teepuuöljyn kanssa oli aika yllättävä!

      Poista

Uusin

Perfektionismin loppu

  Pefektionismi sanana herättää monesti hyvin erilaisia tunteita. Joillekin se aiheuttaa vilunväristyksiä, sillä he kokevat, että kun ihmine...