keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Lierac osa 2

Mietin silloin tällöin sitä, mitä tämä blogi on, mitä se on ollut, mitä sen pitäisi olla? Pitäisikö minun jotenkin aktiivisemmin tehdä tästä "isompaa" ja missä ylipäänsä ollaan menossa?

Viimeviikkoisen Lierac-juttuni yhteydessä tajusin, että olen tässä blogissa kadottanut yhden niistä asioista, mikä sai minut aikanaan kertomaan juuri kosmetiikasta. Ällöjä tai ei, kaipasin tuotteiden kanssa ennen ja jälkeen -kuvia. Moni bloggaaja kun jätti ne "inhottavat" ennen-kuvat näyttämättä. En minä tiedä kaipaako niitä kukaan muu, mutta täältä tulee silti.

Otetaanpa siis uusiksi:

Sain kokeiltavakseni Lieracin Prescription-sarjan hoitonesteen. Minulle tämä tuote ei sopinut sitten yhtään. Luulen, että neste oli minulle liian tujua, sillä iho näytti lähinnä pahenevan. 


Taloudesta löytyy kuitenkin toinen, tällä hetkellä jopa pahemmin, iho-ongelmista kärsivä henkilö. Omia tuotteita mies ostaa harvoin, mutta pyytää aina hädissään multa kaikenlaisia kosmeettisia litkuja.


Tällä(kin) kertaa peilikaapin toisella puolella tarvittiin apua tosi pahan näköiseen ihoon. Tyyppi lähti parin päivän kesälomamatkalle ja jo ensimmäisenä aamuna sain tuotetta ylistävän viestin: punaiset pahkurat olivat rauhoittuneet ihan toden teolla.

Lähtötilanne 1

Lähtötilanne 2

Kahden päivän (=illan) käytön jälkeen tilanne näytti tältä.

Kahden päivän jälkeen

Kahden päivän jälkeen

Siellä ne vihulaiset on edelleen, mutta aika hyvin rauhoittuneina! Ei siis hullumpaa, täällä suunnitellaan jo uuden pullon hankkimista, vaikka tätäkin on vielä melkein täysi pullo. :D

Tuote saatu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Uusin

Perfektionismin loppu

  Pefektionismi sanana herättää monesti hyvin erilaisia tunteita. Joillekin se aiheuttaa vilunväristyksiä, sillä he kokevat, että kun ihmine...