maanantai 25. kesäkuuta 2012

Maailman paras juhannus

Jooei. En oo mikään juhannusihminen, mutta tämä oli kyllä todellisuudessa ehkä surkein juhannukseni ikinä. Tulin alkuviikosta kipeäksi ja ei mennyt ihan sillä alkuperäisellä kahden päivän sairaslomalla ohi. Menemättä yksityiskohtiin sen kummemmin, olen oksentanut viimeksi 11-vuotiaana ja nyt kyllä otettiin ne kolmetoista vuotta takaisin.

Itse juhannus meni sitten päivystyksessä näissä merkeissä.
Päivystykseenkin mut oli hankala saada, omasta jääräpäisyydestä ja noh, muiden hölmöydestä johtuen. Soitin päivystykseen etukäteen ja minua vastassa oli maailman inhottavin sairaanhoitaja, joka oli sitä mieltä että viikon kestänyt korkea kuume ja oksentelu on ihan normaalia ja kun kaiken on jo oksentanut pois niin täytyy vain juoda enemmän että neste pysyisi alhaalla. Logiikkaahan tässä ei ollut. Hoitaja myös itsepintaisesti sanoi ettei kyseessä ole umpisuolentulehdus (vaikka kukaan ei ollut mitään edes siihen suuntaan viittaavaa sanonut). Sairaanhoitaja ei myöskään ollut sitä mieltä, että lääkärikaverini tekemällä puhelinarviolla olisi minkäänlaista arvoa, joten hoitaja oli siis lääkäriäkin osaavampi. Lopulta sain kaveriltani lähetteen tutkimuksiin ja menin se kourassani päivystykseen. Luukulla tosin oli ihan toinen henkilö kuin puhelimessa ja sanoi että olisi ottanut minut ilman epäilyjä ja lähetettäkin sisään.


Päivystyksessä ollessani minut kerittiin jopa unohtamaan, joten odotusta oli enemmän kuin vähemmän. Onneksi odottajille tarjottiin laadukasta lukemista. Vaihtoehtoina parisivuinen lastenkirja, puoli vuotta vanha Kiinteistölehti ja mitä ihmettä, tulevaisuuden ET-lehti.

Loppu hyvin kaikki hyvin. Olisin silti käyttänyt lomapäiväni mieluummin terveenä kuin sairaana ja päivystyksessä odotellen. Tosin siitä puhelimessa olleesta sairaanhoitajasta tekisi mieli ilmoittaa eteenpäin...

torstai 21. kesäkuuta 2012

Crystal vs Cristalliste osa 2


Crystalia olen käyttänyt nyt viikon verran. Hintaa oli tässä kaupungissa arviosta poiketen 2,99-4,20 euroa ostopaikasta riippuen.

Shampoo oli ihan mukava yllätys, pesi tarpeeksi muttei mitenkään nitiseväksi (kuten ei peruskäytössä pitäisikään). Suurin ongelma shampoossa oli glitterhiukkaset, joita löysin ainakin kasvoiltani ja käsistäni pesun jälkeen.

Hoitoaine vaikutti öljyineen ihan mukavalta, mutta loput joudun tulevaisuudessa sekoittamaan kyllä toiseen hoitoaineeseen. Kokeiluni jouduinkin lopettamaan sen takia, että oma luonnontaipuisa hiukseni vain alkoi tuntua ihan liian kuivalta.

Positiivista tuotteissa oli, että oikeastaan tuote lunastaa lupauksensa kiillosta. Hiukset kiilsivät nätisti ja tuntuivat sileiltä. Huonoa oli kuitenkin että kiillosta ja sileydestä hiukset olivat oikeasti kuivat ja kaikki pehmeys puuttui.


torstai 14. kesäkuuta 2012

Nelly teki sen taas


Selailin tauolla töissä jotain naistenlehteä ja näin siinä kivalta näyttävän neuleen, otin tietysti näppäränä tyttönä merkin muistiin ja katsoin illalla lisätietoja asiasta. Neule löytyi Nellystä ja niin löytyi muun muassa seuraava paita, mulle vaan taas tarjottiin hintaa 131,95 kun normaalihinta on ilmeisesti 119,50.
Tuon tyyppisellä otsikolla blogimaailmassa yleensä voisi olettaa että nyt kirjoittaja on ostanut jotain, mutta kun mut huonona asiakkaana palkitaan näinkin ruhtinaallisella tarjouksella niin jäi sinne.

Edellinen Nellyn laatutarjous minulle löytyy täältä. Oon vaan ilmeisesti äärettömän loistava asiakas. :D

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Crystal vs Cristalliste

Nyt tuli vastaan jotain tosi herkullista. L´Oréalin omistuksessa oleva Kérastase julkaisi huhtikuussa pitkien hiusten hoitosarja Cristallisten, joka on minimaalisesti halvempi kuin heidän muut sarjansa. En yleensä ole innostunut Kérastasen pakkauksista, mutta Cristalliste on ollut jollain tapaa paljon nuorekkaampi ja kiinnostavampi. Cristalliste on suunnattu erityisesti nuorille pitkähiuksisille naisille, jotka haluavat kiiltoa ja ilmavuutta. Shampoota mainostetaan silikonittomana, parabeenittomana ja väriaineettomana. Mulla ei ole niin tarkkaa muistikuvaa hinnoista että laittaisin niitä vain mun muistini varassa, vanhassa Pinnissä (2-3/12) oli kuitenkin arvio myyntihinnasta ja shampoolla (250ml) se on 25,70, hoitoaineella (200ml) 29,90, sen kuitenkin muistan että pari euroa noita arvioita halvempia nämä ovat olleet eli shampoo suunnilleen 22-23e ja hoitoaine hieman alle tuon arvion.

Kun ensimmäisen kerran näin Kérastasen pakkaukset ajattelin sitä että ne näyttävät hyvin samantyyppisiltä kuin markettilorealit (en siis tässä vaiheessa vielä tiennyt omistussuhteista).


Arvatkaa mitä L´Oréal on tässä kuussa julkaissut markettipuolella: L´Oréal Paris Elvital Nutri-Gloss Crystal. Pakkaus on tässäkin vaaleanpunainen (tosin ei niin hennon värinen), muoto alkaa jo muistuttaa Kérastasea, mutta se miten tuotetta mainostetaan on mielenkiintoista. Crystal on suunnattu erityisesti pitkille hiuksille sen sanotaan tekevän hiuksita kevyet, pehmeät ja uskomattoman kiiltävät. "Koostumus ravitsee hiuksia latistamatta niitä." Kaiken lisäksi shampoota mainostetaan silikonittomana ja parabeenittomana. Ei sentään enää väriaineettomana, tässä on kuitenkin blingiä. :D
Hintaa tuotteilla L´Oréalin nettisivujen mukaan shampoossa (250ml) arviolta 3,05 ja hoitoaineessa (200ml) 3,05e.

Enkö ole kuullut nämä aiemminkin. Eihän tää kaikki takuuvarmasti ole mitenkään sattumaa, mutta nyt mua kiinnostaa nämä tuotteet entistä enemmän. Ennen kun pääsen Cristallistea ostamaan on kuitenkin odotettava palkkapäivää, mutta jos jollain mun kolmesta lukijastani sattuu sarjaa olemaan niin ensialkuun mua voi auttaa ottamalla tuotteiden INCIstä selkeän kuvan niin pääsen ajatuksessani vähän pidemmälle. :)

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Muutos numero 8

Lukuvuoden viimeinen hiusmuutos:
Niin kuin kaikki hiuksiaan joskus kasvattaneet varmaan tietävät, jossain vaiheessa se kasvatus alkaa tuntua tuskalliselta ja hiukset lyhenevät. Sivut leikattiin sormien välistä melkein konelyhyeksi ja päälliosa jätettiin hieman keesimäisen pitkäksi, pitkäksi jätettiin myös etuhiukset etten näyttäisi ihan pojalta. :D
Takaa keesimäisyys lähti kun hiuksia korjailtiin vielä myöhemmin ja en osannut leikkaajalle selittää mitä halusin. Takaosa on kuitenkin nyt leikattu koneella lyhyeksi ja olen ihan tyytyväinen. Mun piti olla värjäämättä hiuksia, mutta päädyttiin nyt kuitenkin laittamaan väriä, sillä oma väri tuntui jotenkin liian vaalealta siihen nähden mitä se on ollut. Värin halusin kevytvärinä siltä varalta etten välttämättä väristä innostuisi ja ettei tyvikasvu olisi niin suuri. Suurin särmä väristä on tietysti jo tähän mennessä haalistunut, mutta edelleen tykkään siitä. Päälliosaan laitettiin Goldwellin 7GB ja sivuille 6BN. Etuosaan tehtiin vielä vaaleaa raitaa vaalennusaineella jonkinlaisessa baanaanimuodostelmassa. Tää on kyllä ehdottomasti yksi suosikeista vaikka onkin lyhyt. Mulle käy aina niin että haluan kasvattaa pitkät hiukset, mutta kuitenkin leikkaan lyhyet ja tykkään niistä kovasti. Jos saankin kasvatettua pitkät hiukset niin totean etten oikein viitsi tehdä niille mitään ja luonnonkihara hiukseni nyt näyttää väistämättä huonokuntoiselta ja pituus korostaa sitä.

Tässä vanhaan tapaan vielä edelliset.

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Aliarvostettu KMS california

Koska kampaamotuotteen elinkaari on kovin lyhyt (pääsääntöisesti alle viisi vuotta) niin mun suosikkituotteeni poikkeuksetta joko uudistuvat huonommiksi tai jäävät kokonaan pois valikoimista. Vieläkin kaipaan esimerkiksi Tigin Oatmeal&honey-hoitoainetta ja aloitin juuri Korresin Acacia milk -hoitoaineen hamstraamisen.


Yksi merkki, jota ainakin suomalaiset kampaajat pääsääntöisesti katsovat nenänvarttaan pitkin on KMS california ja merkki kokikin tuon pahamaineisen uudistuksen jokin aika sitten.
Ehkä selkein uudistus on tietysti purkkien muuttunut ulkonäkö.

Vasemmalla uusi etiketti, vanha oikealla. Omasta mielestä vanha oli paljon tyylikkäämpi vaikken sitä mitenkään erityisenä ole pitänytkään.


Mitä nyt olen päässyt vertailemaan niin säilyneiden tuotteiden INCIt näyttävät kuitenkin uusissa ja vanhoissa kohtuullisen samoilta, esimerkiksi yksi suosikkivahoistani (hair play molding paste) oli INCIltään ainakin puoleen väliin asti täysin sama kuin uusikin. En tietysti tiedä mitä vahalle on oikeasti tapahtunut, mutta veikkaan että muutokset voisivat olla suurimmillaan tuoksussa.

Kuvassa näkyvä Silk Sheen on muuten omasta mielestäni tämän hetken parhaimpia perushoitoaineita. KMS-hoitotuotteissa pääosassa eivät ole ne kuuluisat silikonit, vaikka toki niitäkin löytyy. INCI näyttääkin tältä: Water / Aqua / Eau, Cetearyl Alcohol, Cetrimonium Chloride, Isopropyl Myristate, Panthenol, Prunus Amygdalus Dulcis (Sweet Almond) Oil, Ethylhexyl Methoxycinnamate, Propylene Glycol, Lactic Acid, Dimethicone, Alcohol Denat., Ocimum Basilicum (Basil) Leaf Extract, Ethyl Ester Of Hydrolyzed Silk, Ethylhexylglycerin, Hydroxypropyl Guar Hydroxypropyltrimonium Chloride, Sorbitol, Mineral Oil / Paraffinum Liquidum / Huile Minérale, Phenoxyethanol, Fragrance / Parfum, Red 33 / C.I. 17200, Orange 4 / C.I. 15510, Yellow 5 / C.I. 19140.


Tuote teki ainakin omat pörröhiukseni hyvin kiiltäviksi ja pehmeiksi. Tietenkään tällä ei saavuteta sellaista ääretöntä sileyttä kuin silikonikuorruteissa hiuksissa, mutta mulle se vähäsilikonisuus on edelleen tärkeää ihoni takia. Voisin melkein jopa verrata tätä siihen paljon mainostamaani oatmeal&honey-hoitoaineeseen. Yleensäkin olen löytänyt merkiltä paljon mielenkiintoisia tuotteita kuten esimerkiksi kuvassa näkyvä kosteussuoja, jota harvalta merkiltä löytyy (toinen löytämäni pelkkä kosteussuoja löytyy Goldwellilta).


Jos tätä suomalaisista kampaamoista yllämainitusta syystä löytyy niin hinta on jotain ihan uskomatonta, n. 30 euroa / 250ml, mutta ainakin Beautybay (josta omani ostin) tarjoaa tuotetta tällä hetkellä hintaan 13,90e.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Rehellinen ysärimainostaja

Viimeisen kouluviikon siivouspäivinä koulun kansioista löytyi muun muassa yli kymmenen vuotta vanhaa Kérastasen koulutusmateriaalia. Mielenkiinnosta otin paperit itselleni sillä ikänsä takia ne olisivat menneet roskiin. Jännää oli huomata, että pääosa tuotteista oli samoja kuin nykypäivänäkin. Toki varmasti koostumukset ovat saattaneet jonkin verran muuttua, mutta jos olet vuonna -99 ostanut Aminexil-tehokuurin tai Volumactive-muotovaahdon niin voit tänä päivänä mennä ostamaan tuotetta samalla nimellä ja jopa melkein samanlaisessa pakkauksessa. Nojoo, kyllähän sitä Hieno suomalainen -shampootakin on voinut ostaa samanlaisessa pullossa ties kuinka pitkään, mutta mun käsitys kuitenkin on, että kampaamotuotteet kokevat jonkinlaisia uudistuksia alle viiden vuoden välein.


Ehkä parasta kuitenkin oli, että Kérastasen ikivanhoissa materiaaleissa ihan rehellisesti puhutaan siitä, että vaikuttavana ainesosana on silikoni tai sen johdannaiset kun tänä päivänä niin ammattilaisille kuin kuluttajillekin tuotteiden vaikuttavien aineiden sanotaan olevan ties mitä hienoja ja patentoituja yhdisteitä, jotka lopulta kuitenkin päätyvät siihen silikoniin tai johonkin aineeseen, jota tuotteessa on niin vähän ettei sillä ole mitään käytännön merkitystä.

maanantai 4. kesäkuuta 2012

case closed

Kerroin hetki sitten jossain määrin epäonnistuneesta eBay-ostoksesta tai kokeilusta, miten asian haluaakaan ajatella. Palautin kengät, sain tänään palautuksen PayPalin kautta. Ongelmia ei sinällään ollut, mutta huomasin PayPalin vetävän välistä, dollarin kurssi on nimittäin noussut, joten periaatteessa olisin saanut enemmän  rahaa kuin mitä maksoin, mutta PayPal on pistänyt maksuni menemään euroissa, vaikka itse luulin maksaneeni dollareissa. Eipä tuo mitään, sain sen mitä maksoinkin, mutta olis se ylimääräinen muutama euro kelvannut. :)

Kaiken kaikkiaan siis jäin ne palautuskulut tappiolle, mutta osittain ajattelen niitä ihan vain oppirahoina. Olisin rehellisesti sanoen voinut käyttää sen rahan huonomminkin.

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Viiden euron meikkaustuoli

Ostin siis koulun jämävarastoista viidellä eurolla tämän:
Elämää nähneen meikkituolin, josta puuttui niin istuiosa kuin istuinosaa paikallaan pitävät rimat (kuvasta puuttuu myös jalkatuki, mutta se oli kuvanottohetkellä vain maalattavana). Tuoli oli kuitenkin muuten ihan perushyvässä kunnossa, joten ajattelin että miksipä en saisi siihen tehtyä istuinosaa. Olin kuitenkin vastaavanlaista tuolia etsinytkin niin päätin ottaa sen.

Tuolin istumakorkeutta saa säädeltyä ehkä sen kymmenen senttiä ja sitä ominaisuutta ei tunnu tällä hetkellä myynnissä olevissa tuoleissa olla. En oikeastaan edes ole löytänyt kuin kaksi paikkaa josta näitä ylipäätään tällä hetkellä saa. Toinen paikoista on ruotsalainen nettikauppa eleven, jossa meikkaustuolin hinta on vähintään parisataa euroa, toinen tuoleja myyvä paikka taas on suomalainen kampaamotukku Hairmail, jossa hinta oli alveineen suunnilleen 150 euroa. Kumpikin sellaisia hintoja, että ei tällä budjetilla tavitse ajatellakaan.

Kävin sitten kangaskaupasta ostamassa markiisikangasta ja menin vanhempieni luokse viettämään lomapäivääni. Kangasta otin pikkuisen reilusti, joten hintaa sille tuli pikkuisen päälle kahdeksan euroa. Kankaasta itse asiassa olisi saanut kaksi istumaosaa ja kaksi selkänojakangasta. Rimat saatiin jostain vanhoista leikkinuolista, jotka oli alunpitäen tehty aika jämäkästä puusta, spraymaali, jolla pahimmaksi kulunut jalkatuki maalattiin löyti isän kätköistä. Kokonaisuudessaan hintaa tuolille siis tuli se suunnilleen 13 euroa (ja olisin pärjännyt yhdeksällä!) ja luulen että sillä mennään hetki eteenpäin. :)


perjantai 1. kesäkuuta 2012

Kuva-arvoitus

Niin tai oikeastaan jo paljastin edellisessä tekstissä mistä tässä on kyse. Se mitä käy viiden euron jämälle onkin uusi asia, se selvinnee kunhan pääsen oman koneeni ääreen.

Kuvassa muuten vanhempien remontissa oleva parveke ilman kaidetta! :D

Uusin

Perfektionismin loppu

  Pefektionismi sanana herättää monesti hyvin erilaisia tunteita. Joillekin se aiheuttaa vilunväristyksiä, sillä he kokevat, että kun ihmine...