sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Crystal vs Cristalliste osa 3

Cristallistea olen nyt käyttänyt saman verran kuin Crystalia aiemmin eli viikon, joten kerron ajatukseni nyt kun kokemusta on saman verran.

Cristalliste-shampoo pesi ihan mukavasti, muttei liikaa. Eli ihan perushyvää tämäkin. Harvoinpa muuten on täytynyt sanoa, että shampoo olisi omaan tarkoitukseensa jotenkin kelvoton, hoitoaine omasta mielestäni melkein määrää enemmän (kunhan ei jostain syväpuhdistavista puhuta).

Hoitoaine tuntui mukavan kevyeltä ja oli helppo huuhdella pois. Hoitoteho ei ole mitenkään mieletön. Oma hiukseni on tietysti hieman luonnonkiharana aika vaativa, mutta töissä kun olen tätä pitkähiuksisille laittanut niin on ollut melkein välttämätöntä käyttää vielä jätettävää hoitoainetta.

Tuoksu on ihan miellyttävä, ei mitenkään äärimmäisen vahva, mutta kerastasemainen.

Hintaa netistä tilasessa shampoolla noin 15 euroa, hoitoaineella noin 19 euroa ja Suomessa shampoo noin 23 euroa ja hoitoaine noin 28 euroa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Uusin

Perfektionismin loppu

  Pefektionismi sanana herättää monesti hyvin erilaisia tunteita. Joillekin se aiheuttaa vilunväristyksiä, sillä he kokevat, että kun ihmine...