perjantai 27. huhtikuuta 2012

29. kouluviikko

Maanantai: Vietin aamupäiväni asiakaspalvelun kassalla. Iltapäivästä käytiin kosmetologiopettajan kanssa läpi ihon alkupuhdistusta ja kaikkea muuta mihin opettajan juttu vain sattui rönsyilemään. Käytiin parin tytön kanssa myös piipahtamassa Taitaja-kisojen alueella.

Tiistai: Aloitimme aamun ahkerasti ja olimme jo reippaasti ennen kahdeksaa Paviljongilla, sillä laitoimme kisojen ajan oman koulumme lähihoitajakilpailijoiden hiuksia. Pyörittiin muutenkin Taitaja-kisoissa ja katsottiin erityisen tarkasti hiusmuotoilun osakilpailuja, tiistaina oli vuorossoa pitkien hiusten kampaus, värjäys ja (kasvojen :D) ehostus.

Keskiviikko: Kävimme taas aamulla tekemässä lettikampaukset lähihoitajakisaajille ja suuntasimme kouluun. Koulussa teimme harjoituspäälle jonkinlaiset käärylenutturakampaukset. Opettaja oli sitä mieltä että loppupäivä on fiksumpaa käyttää siihen, että käymme taitaja-kisoissa sen sijaan että lukisimme jotain sivellinmonisteita läpi. Oman opettajamme opetuksesta voi olla oikeastaan vain yhtä mieltä, mutta tämä päätös ilahdutti suuresti. Kisoissa oli vuorossa naisten trendikäs leikkaus ja väri + ehostus.

Torstai: Taas olimme aikaisin aamulla laittamassa kisaajien hiuksia ja loppupäivä kuluikin viimeistä osakilpailua seuratessa, joka oli muuten miesten trendikäs leikkaus ja väri.

Perjantai: Yritystoiminnan tehtävien esittelyä ja kuuntelua. Vähän puuduttavaa, mutta onneksi päivä oli lyhyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Uusin

Perfektionismin loppu

  Pefektionismi sanana herättää monesti hyvin erilaisia tunteita. Joillekin se aiheuttaa vilunväristyksiä, sillä he kokevat, että kun ihmine...