sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

23. kouluviikko

Maanantai: Laitettiin omia hiuksia kuntoon. Itse kokeilin Simin värejä kevytvärinä. Ihan toimiva väri, mutta en oikein tykkää siitä, että massa alkaa hapettuessaan kuivahtaa.

Tiistai: Tein mininäytön eli vähän kuin kokeen värjäyksestä. Tein tutulle asiakkaalle värjäyksen ja asiakas oli äärettömän tyytyväinen. Alkoi jopa kehua asioita, joita olin tehnyt aiemmin. Myin asiakkaalle kolme tuotetta, jota meillä ei oikeastaan ikinä tehdä. Sain kokeestani kolmosen (asteikolla 1-3).

Keskiviikko: Olin koko päivän kassana. Ei tapahtunut mitään erityistä. Ostin kosmetologien poistomyynnistä törkeän halpoja hoitolatuotteita ihonhoitoon.

Torstai: Käytiin läpi väri- ja permisteoriaa ja luokan yhteishenkeä, joka on tiettyjen henkilöiden takia ihan surkea.

Perjantai: Teoriapäivä edelleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Uusin

Perfektionismin loppu

  Pefektionismi sanana herättää monesti hyvin erilaisia tunteita. Joillekin se aiheuttaa vilunväristyksiä, sillä he kokevat, että kun ihmine...