perjantai 25. marraskuuta 2011

Viidestoista kouluviikko

Maanantai: Oma opettaja oli sairaana, joten saatoimme ehkä saada jotain opetustakin eli käytiin läpi ripsien ja kulmien värjäys ja pareittain saatiin tehtyä värjäys toiselle puolelle parista. Hämmästyin kuinka hyvin sain piirrettyä kulmat jollain pelkällä muovitikulla. Loppupäivä tutustuttiin Goldwellin uuteen green-sarjaan ja kasattiin satulatuoleja.

Tiistai: Mun vaistoni oli aamulla oikeassa. Asiakaspalvelupäivä eikä mulle ollut tulossa asiakasta, joten tein sitten jonkinlaista solmukampausta harjoituspäälle. Päivä jäi lyhyeksi, sillä opettaja oli edelleen poissa. Meidän piti saada etätehtävä, mutta ei sitä ainakaan ole näkynyt...

Asiakaspalvelun aikana yritin käyttää aikani hyödyksi myös testaamalla Cloud Nine micro-rautaa. Täysi pettymys. Lisäkokemukset asiasta siirsin tähän postaukseen.

Keskiviikko: Opettaja on edelleen kipeänä, mutta päivän tehtävänä on jatkaa ripsien ja kulmien värjäystä ja kokeilla Stargazer-suoravärejä. Stargazereita oli kokeiltu jo viime keskiviikkona, mutta koska en ollut paikalla pääsin testaamaan värejä nyt. Olin isossa ryhmässä, mutta koska meillä ollaan aika vastahakoisia tekemään mitään, mitä on jo kerran kokeiltu niin itse värjäyksen sain käytännössä tehdä yksin, vaikka jotain värinsekoittajia ja foliontuojia mulla olikin apuna. Tällä kertaa ihan kiva, onnistuneista töistä otan mielelläni kunnian vain itselleni. ;)




Lähtökohtana oli vaalea harjoituspää, jolle oli tehty ihmeellinen vihreä mohkäle Stargazereilla. Käytäntö on opettanut että suoravärit eivät hiuksesta mihinkään lähde, vaikka purkin kyljessä sanotaankin, että väri lähtisi pesussa pois. Käytännössä väri siis peittyy ainoastaan toisella värillä tai lähtee kokonaan hiuksesta vain leikkaamalla. Päällevärjäämisessä nimittäin on se ongelma, että se suoraväri on siellä hiuksessa edelleen ja saattaa aiheuttaa ylläreitä esim. värinpoistossa. Suoravärit nimittäin eivät käytännössä muutu miksikään edes vaalennuksella tai värinpoistolla.

Itse lähdin sijaisen suosituksesta peittämislinjalle, vihreän päälle laitettiin haluamani väri (sekoitus magentaa ja shokkipinkkiä, jossa enemmän magentaa). Väriä laitettiin reippaasti ruman vihreän päälle samoin kuin vihreä oli alunperin hiukseen laitettu, jolloin noin sentti tyvestä jäi ilman väriä. Värin laitoin lapuilla pystyosioissa. Vihreän ympärille laitoin värin jonkinlaisena liukuvärjäyksenä, että latvasta tulee tummempi ja hius jossain määrin vaalenee tyveä kohti. Vaikutusaika oli pidempi etuosissa kuin takasivulla. Lopuksi vielä sipaisin etuosan tyven päälle hieman väriä ettei lopputulos olisi niin tympeä. Lopputuloksesta tuli hyvä, sanoisin että hätäisesti otetut kuvat eivät kerro koko hienoutta. :)


Torstai: Mummopermis asiakaspalvelussa. Olin taas työparina, vaikka työparinikin sanoi, että tein melkein enemmän kuin hän itse (jolle asiakas oli ajan varannut), mutta merkinnän opettajan tilastoihin sai vain työparini. Taas. Eikä asiaan tunnu tulevan muutosta, sillä aikojen varaajat ovat sanoneet, että eivät viitsi miettiä kelle ajat laittavat. Tällä "ajattelemattomuudella" lopputulos on se, että esimerkiksi tämänpäiväinen työparini saa joka kerta töitä sillä on aakkosten alkupäässä, mutta minä en saa ikinä, sillä olen aakkosten loppupäässä ja onhan se hankalaa kelata varaussivu sinne loppupäähän.

Perjantai: Goldwellin värien teoriaa. Lyhyt päivä, mutta nää päivät tuntuu erityisen pitkältä, sillä puolet luokasta tuntuu aina olevan jotenkin kestoväsyneitä etteivät jaksa kuunnella ja tekevät muuta, kikattelevat ja suoraan sanottuna häiritsevät tarpeettomasti. Onneksi päivä on ohi ja ensi viikon väriteoriatunteja ei ole vaan meillä on etäpäivä. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Uusin

Perfektionismin loppu

  Pefektionismi sanana herättää monesti hyvin erilaisia tunteita. Joillekin se aiheuttaa vilunväristyksiä, sillä he kokevat, että kun ihmine...