perjantai 19. elokuuta 2011

Kouluasioita


Kuten jo aiemmin ilmoitinkin, aloitin parturi-kampaaja -opinnot tänä syksynä ja mun oli tarkoitus pitää täällä - lähinnä itseäni varten - kirjaa kouluun liittyvistä kuluista ja touhuamisista, joten ajatuksena on että näitä tullaan vielä näkemään.
Teoriaa ja kaikkea itse opiskeluun liittyvää liibalaabaa en mainitse, sillä ne ovat itsestäänselvyyksiä, mulle kiinnostavampia asioita on aina kuitenkin ne käytännön asiat.

Ensimmäisen viikon jälkeen siis olin kuluttanut rahaa tarvikkeisiin 175 euroa ja kirjoihin 75 euroa. Ekan viikon aikana päästiin pesemään ja föönaamaan toistemme hiuksia ja aloitimme permanentinrullaustekniikkaa.

Toisella viikolla rahaa kului työkenkiin n. 27 euroa. En heti aluksi halunnut laittaa n. 70 euroa laitosjalkinemyyjän kenkiin, aion kokeilla elämää alennushintaisilla Crocseissa, mallina siro Lady. Tuntuvat jalassa mukavilta, saa nähdä mikä on tuomio oikeassa käytössä. Työasuun kuuluvat mustat housut onneksi löysin kaapistani, mutta työpaitaan ja jonkinlaiseen essu-paita -viritelmään rahaa kului 48,50 e. Käytiin tutustumassa yhteen kampaamotukkuun ja saatiin sieltä pienet paketit matkaamme, ne sisälsivät esitteiden lisäksi jonkinlaisen aurinkosuoja-sprayn ja vahapurkin. Päästiin kokeilemaan saksia nukkeen, tehtiin haudehoitoja ja jatkettiin permanentinrullaustekniikalla. Ostin myös sakset, tai teknisesti tilasin ne, isä on luvannut auttaa niiden maksamisessa sillä, että "maksan" ne takaisin leikkaamalla hänen hiuksiaan. Sakset eivät olleet halvimmasta päästä (tosin kaukana kalleimmastakin), mutta kokeiltuani niitä kaikki muut käyttämäni/kokeilemani sakset tuntuivat rikkinäisiltä. Myyjä kyllä vakuutti että jos huolehdin niistä kiltisti niin leikkaan niillä monta vuotta. Toivotaan niin.

Yhteensä rahaa kulutettu: 325,50 e

Kyllähän minä tiesin että rahaa menee, mutta kyllä se tuntuu pahalta kun kaikki lähtee kerralla. Tulee myös todella tyhmä olo siinä vaiheessa kun kerrotaan että kirjat voi käydä hakemassa erään ison kirjakauppaketjun myymälästä, hinnasta ei opettajalla tai kelläkään muullakaan ole tietoa paitsi vasta kassalla ja myöhemmin selviää että tukkualennuksenkin jälkeen hinta on suurempi kuin halvimman kirjakaupan tiskiltä (tässä tapauksessa halvin paikka olisi ollut Levykauppa x). Hintaero ei ollut suuri, mutta en usko että kukaan meistä varsinaisesti kylpee rahassa. Tässä tapauksessa maksamani hinta ja tuo x:n hinta erosivat parilla eurolla, joten en kuitenkaan viitsinyt alkaa riidellä asiasta, mutta aion kyllä ottaa asian esille seuraavia ajatellen.

Kaikesta rahanmenosta huolimatta tykkään ainakin vielä ja tietysti pidän siitä että käytäntöä on paljon. Vähän jännitän ensimmäistä työharjoittelua (jo joulun jälkeen!) ja siellä tapahtuvaa näyttötyötä, mutta jos kahdessa viikossa on keritty tekemään näin paljon niin mihinhän keritään seuraavaan neljän kuukauden aikana. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Uusin

Perfektionismin loppu

  Pefektionismi sanana herättää monesti hyvin erilaisia tunteita. Joillekin se aiheuttaa vilunväristyksiä, sillä he kokevat, että kun ihmine...