keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Mitä muut edellä, minä perässä

Moni bloggaaja hauskuttaa lukijoitaan niillä kaikilla hämmentävillä hakusanoilla, joilla blogiin on päädytty. Arvatkaas mitä? Huomasin että tuon tyyppiset tilastot ovat ihan vakiona Bloggerissa, joten minäkään en ole jäänyt ilman. Mulla ei tietysti kauheasti lukijoita ole, joten ei varmaan niitä hakujakaan, mutta yksi hämmentävä löytyi ihan kättelyssä. Mun blogiini pääsee hakusanalla "rupien peittäminen". Arvatkaa vaan olisinko keksinyt ton jos kuukkeli ei näyttäisi mihin noilla hakusanoilla olisi päädytty. Eli rupien peittäminen viittaa mun taannoiseen kuvausmeikkipostaukseen, jossa olen sitä mieltä, että rupia ei välttämättä kuvausta varten kannata lähteä häivyttelemään, sillä lopputulos saattaa näyttää vielä hirveämmältä ja sitä kautta vaikeammin photoshopattavissa olevalta.

Huomasin myös, että hakusanalla "makuvesi" pääsee kirjoitukseeni koskien mitäs muuta kuin makuvesiä. Harmi vaan että tuo on oikeastaan jo vähän vanhettunutta tekstiä. Ei sen osalta että olisin muuttunut jotenkin alkoholistiksi vaan siksi, että Mixtec ei enää toimita makusiirappejaan henkilöasiakkaille ja yrityksenkin täytyy olla ravintola-alan yritys, kokeiltu on. Pitkän etsinnän jälkeen löysin Kokkimanin, jossa on tälläkin hetkellä ihan hyvä valikoima Modon makusiirappeja. Lisäksi ainakin Jyväskylässä Mestarin Herkussa (S-market) on muutamia makusiirappeja. Näitä en voi kyllä varauksettomasti suositella sillä en ole kokeillut.




Kuten sanottu, ei näitä edes ole paljon eikä ne ole oikeastaan edes hauskoja, mutta sitä olen viimeisen puolen vuoden aikana miettinyt että miten ihmeessä mun kotisivuilleni on päädytty haulla "backstreet boys" vaikka sivut sisältävät vain pari kuvaa (kaikesta muusta kuin backstreet boysista) ja mun yhteystietoni. Toivottavasti hakija edes löysi etsimänsä, tosin varmaan jostain muualta kuin minun sivuiltani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Uusin

Perfektionismin loppu

  Pefektionismi sanana herättää monesti hyvin erilaisia tunteita. Joillekin se aiheuttaa vilunväristyksiä, sillä he kokevat, että kun ihmine...